Arkiliikunta on tärkeää

post thumb
Urheilu
by Aleksi/ on 15 Nov 2020

Arkiliikunta on tärkeää

Arkiliikunta on päivittäistä liikkumista arkiaskareita tehden. Se voi olla esimerkiksi kauppamatkojen kävelemistä, pihan haravointia tai siivoamista. Arkiliikunta on äärimmäisen tärkeää, koska sillä on huomattavan suuri merkitys ihmisen energiankulutukselle. Se myös ehkäisee monia sairauksia, kuten diabetesta.

Miksi arkiliikuntaa tulisi harrastaa?

Arkiliikunnan merkitys ihmisen energiankulutukselle on usein huomattavasti suurempi kuin liikuntaharrastusten, sillä arkiliikunta vaikuttaa pitkin päivää. Se on siis erittäin tärkeässä asemassa niin terveyssyiden kuin esimerkiksi painon kurissa pitämisenkin kannalta liikuntaharrastusten lisäksi. Sitä ei siis pidä unohtaa liikuntaharrastuksista riippumatta.

Arkiliikuntaa tulee harrastettua usein huomaamatta, mutta sitä voi pyrkiä myös lisäämään itse. Voit esimerkiksi parkkeerata auton kauemmas kaupasta, että joudut kävelemään, siivota kodin perusteellisemmin tai valita päivittäin portaat hissin sijasta.